Hyvää elämä

Uskomatonta! Viikko sitten tässä pöydän ääressä istutuivat ensimmäistä kertaa Piiu ja Anniina, loma oli vasta alkanut. Nyt mä istun tässä yksin ja tytöt ovat jo varmaan takaisin turvallisesti Helsingissä. Viikko meni kuin siivillä. Itseasiassa uskon, että multa on nyt kyllä varastettu pari päivää... Ei aika nyt näin nopeasti voi mennä.

Kaukaiselta tuntuu myös viime viikon raskaat päivät yksinhuoltajana. Viikko meni meillä hyvin vaikka Lily olikin todella kipeä - nyt muuten voi jo oikein hyvin. Selvittiin viikosta juuri sillä asenteella, ettei ole mitään odotuksia. Kunhan saadaan syötyä ja päästään nukkumaan, kaikki menee hyvin - ja niin menikin! Joka ilta, kun tytöt oli saatu unten maille, mä vietin hetken ja hengittelin. Oltiin omassa hyvässä seurassa torstaita lukuunottamatta, silloin mentiin Riikan, Lauran ja Emilian seuraksi. Siinä päivä menikin vauhdilla, kun oli seuraa. Teki tosi hyvää ja auttoi jaksamaan vielä yhden päivän. Torstai-iltana, kun tytöt oli saatu petiin nautin viimeisen illan hiljaisuudesta ja mietin, että menihän se ihan kivasti. Mutta to-pe välinen yö olikin sitten painajaismainen ja sitä seurasi kammottava päivä... Molemmat muksut olivat kiukkuisia ja itkuisia koko päivän. Kävimme kaupungilla ostamassa parit vieraspeitot ja pyyhkeitä, takaisintulomatkalla (onneksi vasta tuolloin!!!!) rattaiden ohjaustanko katkesi! Onneksi olimme jo melkein kotona, joten tarvinnut lykkiä rikkinäisillä rattailla kovin pitkää matkaa, mutta kyllä otti päähän. Soitin heti liikkeeseen, josta ne ostimme, takuu on voimassa ja homma sillä selvä. Nyt täytyy vaan tarkistaa, saammeko uudet vaunut paikalliselta maahantuojalta vai pitääkö odottaa Suomeen pääsyä.
Huono ei päivä ei vielä tuohon loppunut, tietenkään. Matilda vahingossa tiputti kännykkäni keittiömme kivilattialle ja etulasi on aivan säröjä täynnä. Lasi pitää ensitilassa vaihtaa, sillä pian säröt irtoavat ja homma on sillä selvä. Juuri nyt, kun ei olisi rahaa laittaa tuollaisiin niin näin piti sitten käydä.

Tätä kaikkea tuskaa kuitenkin helpotti se, että rakkaat ystävät saapuivat kylään. Näyttävästi taksista nousi kaksi upean kaunista nuorta naista, joiden matkatavaroiden määrästä olisi voinut luulla, että viipyvät useitakin kuukausia. Matildan ja Lilyn mentyä nukkumaan alkoi laatuaika ystävien kesken, puhetta ja naurua riitti ja nukkumaanmenoon asti.

Lauantaina pakkasimme heti kasaan kassit ja sulloimme ne autoon (vuokrasimme 7-paikkaisen perheauton), ostimme matkaevääksi jo suuren suosion saaneet cupcaket ja suuntasimme road tripille. Suuntana Irlannin itärannikko; Kerry & Dingle. Matka taittui mukavasti autossa istuen, maisemia katsellen. Lily nukkui enemmän tai vähemmän koko matkan ja Matildakin nukkui pitkät päiväunet ja muuten oli oikein kelpo matkaseuralainen; hyvällä tuulella ja innoissaan retkestä. Istuttiin reilut 5 tuntia autossa (yksi lounastauko ja pari vessataukoa), kunnes sitten vihdoin saavuttiin ensimmäiseen päämääräämme; Dingleen. Pieni ja kaunis satamakylä, jonka rannikko ja maisemat ovat henkeäsalpaavat. Löysimme ihanan B&B:n, jossa yövyimme ensimmäisen yön. Talon pihalta oli kauniit maisemat ja pihalla juoksenteli kissaa, koiraa ja yksi karitsa. Takapihan aitauksessa oli sitten lisää elämää; sieltä löytyi kanoja, vuohia ja lisää lampaita - kerrassaan suloista!
Aamulla nautimme herkullisen aamiaisen ja suuntasimme näkemään Dinglen tärkeintä nähtävyyttä; Dingle Peninsula ja rannikkoa. Turhaan edes yritän kuvailla sitä, antaa kuvien puhua puolestaan... Ja kuvat antavat vain suuntaa, millainen maisema meitä odotti!

Kiersimme autolla kaikki mahdolliset nähtävyydet ja aina välillä uskaltauduimme kuvaamaan. Käytän tässä nyt sanaa "uskaltautua" siksi, että pienten lasten kanssa autoilu on helppoa ja kivaa niin kauan, kuin auto pysyy liikkeessä. Unet katkeavat melkein sillä sekunnilla, kun moottori sammuu ja sitten pitää päästä ulos ja liikkeelle. Tästä syystä siis jouduimme pitkälti nauttimaan upeista maisemista autosta käsin. Välillä oli kuitenkin otettava riski ja uskaltaltautua ulos asti.

Dinglen jälkeen suuntasimme ajamaan läpi Ring of Kerry; tie, joka puikkelehtii läpi Kerryn. Tarjolla oli taas uskomattomia maisemia, upeita rantoja, jyrkkiä kallioita, vehreitä peltoja ja metsiä, karuja ja korkeita vuoria ja joka paikassa, siis aivan joka paikassa oli lampaita laiduntamassa. Jopa jyrkempien vuorien seinämillä, jos oli ruohoa, oli myös lampaita. Välillä pelotti, tippuuko kohta lampaita auton katolle!
Itse olin nähnyt kuvia mm. Dinglen rannikosta, joten luulin tietäväni, millaisia nähtävyyksiä näemme. Mutta olin täysin ällikällä lyöty! En osannut lainkaan odottaa näin uskomattomia maisemia ja taaskaan sanat eivät riitä alkuunkaan selostamaan näitä näkymiä. Menee aivan helposti minun top 3- listan kärkeen. Koskaan ei ole vähempää harmittanut istua auton kyydissä ja katsella maisemia.
Joku päivä on pakko palata noihin maisemiin - ilman lapsia! Voisin hyvin nähdä itseni viettämässä pitkän viikonlopun noissa maisemissa, jossain ihanassa B&B:ssä. Voisi nauttia näkymistä pitkillä kävelyretkillä ja istua iltaa pubeissa tutustuen paikallisiin. Tuollaisissa maisemissa kuka tahansa varmasti kirjoittaisi kirjankin hetkessä. Joku päivä...

Jos on aikaa pidemmälle lomalle täällä Irlannissa, suosittelen ajaluita tuolla suunnalla ja varmasti upeata rannikkoa riittää joka puolella, mutta tuo oli kyllä aivan poikkeuksellisen kaunista! Auto alle ja menoksi, ette kadu - ikinä!

Toisen yön yövyimme taas B&B:ssä, joka ei yltänyt samalle tasolle, kuin edeltäjänsä mutta silti oikein mukava. Maanantaiaamuna sitten taas autoon ja alkoi matka takaisin Dubliniin. Siinä vierähti taas useampi tunti ja kun olimme perillä, keräsimme tyttöjen kanssa uudet kamat kasaan ja suuntasimme Dubliniin keskustaan ja Dublinin yöhön. Veimme tavaramme hotelliin, kävimme syömässä ja sitten alkoikin Pubeihin tutustuminen. Hotellimme oli aivan Tempel Barin ytimessä, emmekä siltä alueelta poistuneet ennen tiistaita. En muista kuollaksenikaan Pubien nimiä, mutta meno oli mahtava! Iloisia ja puheliaita ihmisiä joka paikassa ja mahtavaa live-musiikkia joka pubissa! Ja mikä parasta, ei mitään hienostelua ja tai turhaa pönötystä, vaan mahtava ja rento meininki. Ilta venyi ja venyi, mutta hauskaa oli!

Muutama päivä meni sitten tuosta selviytyessä. Kävimme tyttöjen kanssa tutustumassa Dublinin puistoihin, shoppailupaikkoihin ja näin viimeisenä päivänä vasta ehdin näyttää tytöille tämän meidän kotikylän. Niin ne päivät vaan menivät ja nyt tytöt on kotona ja me täällä.
Ihan yksin me ei tänne jääty, vaan Noona on täällä vieraana aina 9.5. asti. Hyvä näin, yksin olisi saattanut tänään tulla suru puseroon. Samana päivänä kun Noona lähtee, tulee isi ja Miia. Vieraat vaihtuu lennossa ja hauskanpito jatkuu - mahtavaa!