Kirjoittelun jälkeen meinaan syventyä uuteen kirjaani, itseasiassa toiseen uuteen kirjaani, Tarhapäivä. Iskä toi mulle pyytämäni Eva Hietamiehen kirjan, Yösyöttö ja bonarina jatko-osan; Tarhapäivä. Yösyöttö oli pakko lukea, koska niin moni on sitä kehunut ja eikä todellakaan turhaan ole kehuja saanut. Kirja oli ehdottomasti paras kirja pitkään aikaan! Viimeksi, kun kirja riipaisi mua tällä tavoin jostain sydämmen ja vatsan tienoilta, siitä on jo jokunen vuosi ja se kirja oli Sofi Oksasen Puhditus. Kirjoilla ei ole mitään muuta yhdistävää tekijää, kuin että molemmat kirjailijat ovat naisia ja molemmilla on erinomaisen elävä tyyli kirjoittaa. Yösyöttö on sujuvaa ja todentuntuista tekstiä, sitä ihan elää tarinan mukana - uppoutuu täysin. Kirja on samalla surullinen ja kuitenkin täynnä ihania onnistumisia, joita myötäelää täysillä, koska on juuri käynyt samanlaisia asioita läpi omassa elämässään. Kirja on niin todellinen, että välillä oli heräteltävä itseään tähän todellisuuteen. Eli, jos et ole vielä lukenut, lue heti!
Tarhapäivä toivottavasti on yhtä hyvä kirja, kuin edeltäjänsä, vaikka harvemmin jatko-osat koskaan nousevat samalle tasolle edeltäjänsä kanssa. Katsellaan..
Mutta on sitä muutakin tehty kuin luettu. Jussin ensimmäisenä vapaapäivänä, keskiviikkona, mä sain jonkin asteisen romahduksen. Päivää edelsi huono yö ja kuten jo edellisessä kirjoituksessani kerroin, on ollut varsin hektistä tämä elämä viimeiset viikot. Keskiviikkona kuppi sitten vihdoin meni nurin ja aamu alkoi itkulla, jota kesti ja kesti. Tuntui, etten jaksa enää yhtään mitään ja olin aivan kuolemanväsynyt. Jussin kanssa sovimme, että hän hoitaa lapset ja minä painuin vierashuoneeseen ja nukuin. Nukuin sikeästi ja pitkään, välillä Matilda kävi kääntymässä huoneessa mutta antoi mun nukkua. Iltapäivästä, ruoan jälkeen olo oli jo huomattavasti parempi. Lähdimme koko perheen voimin vielä ulos kävelylle ja sen jälkeen olin taas entiselläni. Ei tarvinnut onneksi tämän enempää, mutta ehdin kyllä itsekin hieman säikähtää onnetonta oloani. En ole koskaan aikaisemmin tuntenut oloani niin surkeaksi ja väsyneeksi.
Syitä tähän romahduseen on paljon ja tunnistan ne, joten tiedän jatkossa, kuinka toimia. Näitä päiviä edelsi 3 päivää sisällä, ilman mitään ulkoilua, sillä lapset olivat niin nuhaisia. Enkä enää itsekään jaksanut edes yrittää, vaikkapa vain pihalla pyörähtämistä. Tiedän kyllä erittäin hyvin, että ihan vain ulkona käyminenkin auttaa piristämään valtavasti, mutta en jaksanut enkä kyennyt.
Maaliskuusta lähtien en ole voinut juosta, sillä ilmeisesti aloitin liian aikaisin ja ahneesti ja nyt on sitten kroppa pistänyt mut tauolle. Se, etten ole juoksemaan päässyt, on kyllä vaikuttanut todella paljon mun psyykkeseen ja kaipaan hirmuisesti juoksemista, sen tuomaa omaa rauhaa. Pilates auttoi kestämään kaipuuta, mutta ei ole läheskään sama asia. Ja nyt kun viimeiset 3 viikkoa olemme pitäneet yllä B&B:tä, ei ole ollut aikaa edes pilatekselle.
Vieraiden viihdyttäminen on tietty myös imetynyt voimia, vaikkakin myös niitä tuonut. Mutta totta on, että nyt oli kyllä liian iso pala ainakin meikäläiselle, joka aina haluaa, että kaikki viihtyy ja mukavaa tekemistä riittää. Ja kun itsekin haluaa nähdä uusia ja vanhoja paikkoja, niin sitä on päivät täynnä tekemistä koko ajan. Toisaalta en kyllä halua valittaa, sillä ollaan tosi otettuja, että ihmiset on nähneet kaiken sen vaivan tullakseen meitä moikkamaan, mutta jatkossa pitää pitää huoli, ettei vieraat tule yhteen putkeen.
Nämä kaikki edellämainitut syyt yhdistettynä arjen pyörittämiseen kahden mukulan kanssa vie voimia, niinhän se on. Jo tuon lukeminen taas hengästyttää, otan vähän viiniä..
Kivempiin asioihin! Tytöt voivat hyvin, vaikka edelleen ovat hieman räkäisiä - jostain syystä on kyllä pirun tiukassa tämä flunssa. Toivottavasti loppuviikosta ollaan kuivilla siitä. M testaa todellakin rajojaan ja käskyttämisestä on tulossa ihan tapa. Annetaan sen nyt kokeilla siipiään ja katsoa, kauanko sitä jaksaa. Ei toki olla hypitty sen pillin mukaan, josta se tietty saa lähes aina raivarin tai vähintäänkin mököttää otsa kurtussa ja kädet puuskassa. Mistä hitosta se senkin on keksinyt, sillä ei me tuolla tavalla osoiteta mieltä.. vai onko toi vaan joku universaali juttu, samoin kuin itkupotkuraivarit ja maahanheittäytymiset?? Edelleen väitän, ettei se noita(kaan) malleja ole meiltä saanut. Söpöistä ja välillä vähän vähemmän söpöistä ravareistaan huolimatta M on mahtava ja kiltti tyttö. Iskän ja Miian täällä ollessa käytiin jonkin verran ulkona syömässä ja kyllä M oli nätisti, en mainannut itsekään uskoa! Annoimme sen mennä vapaasti, mutta siinä se pyöri pöydän ympärillä ja puuhaili omia juttujaan. Ruokaa se tuli välillä syömään ja sitten taas hoiteli omia hommiaan. L puolestaan yleensä joko nukkua posotti tai sitten istui nätisti sylissä. Siis kenen lapsia nämä on! Äitini on manannut aina, kuinka hankala vauva itse olin. Olen aikaisemmin ajatellut, että se vaan muistaa väärin, mutta nyt isikin muisteli näitä iloisia muistoja ääneen ja joo, hankalahan mä olen ollut - mutta siis vain vauvana! Onneksi M ja L ovat toista maata, mutta sekin varmaan tasaantuu. Nyt ainakin tuo M tuntuu petraavan tuolla osastolla. L on vielä kiltti vauva, joka tosin on kyllä välillä aika kärttyinen täti, kun sille päälle sattuu. Mutta kuitenkin, ihan mahtavia tyyppejä ovat - en vaihtaisi!
Eilen kävin esittelemässä keskustaa kaverilleni Sarille ja Sarin äidille, Tuijalle. He ovat täällä viettämässä äiti-tytär viikonloppua. Ihana tapa! Jos kukkaro koskaan sen sallii, aion tehdä tyttöjen kanssa myös tällaisia reissuja.
Tapasin nämä ihastuttavat Haaviston daamit keskustassa ja varjele, kuinka voi äiti ja tytär olla saman näköisiä! Siinä ne seisoivat tuplana, ensin tuli Sari ja halasi ja sitten Tuija, joka myös ihanan tuttavallisesti halasi - ihan uskomatonta. Samat kasvot, sama ääni, samat eleet - ihan piti silmiä hieraista. Käveltiin paljon, käytiin puistoissa ja lounaalla. Juteltiin ja naurettiin paljon, nautin todella paljon. Olin ensimmäistä kertaa ihan yksin kaupungilla ja sehän vasta mukavaa olikin! Istua nyt junassa yksin ja vaan katsella maisemia, eikä tarvinnut vahtia toisella silmällä rattaita ja toisella Matildaa. Olisi ollut kiva jäädä heidän seuraan myös illaksi, mutta olimme jo sopineet, että Riikka, Edward & lapset tulevat meille syömään. Mä sitten kutsuin Sarin ja Tuijan myös ja iloksemme he myös tulivat. Tosin ymmärrettävistä syistä halusivat illallistaa keskenään, joten tulivat myöhemmin. Mutta koska me EI KOSKAAN olla ajoissa, niin aloitettiin ruokailu vasta heidän saapuessa paikalle. He viihdyttivät Lilya ruokailun ajan ja sehän sopi mulle hyvin.
Riikan ja Edwardin tytöt; Mathilda, Emilia ja Laura tulevat hyvin toimeen meidän M:n kanssa ja kaikki tuntuivat viihtyvän. Kaikki lapsetkin jopa söivät nätisti! Ensin katselivat Pingua ja Muumeja, jotka olivat hyvin tuttuja myös heille. Kun oli videoita katsottu tarpeeksi alkoi ilakoiminen. Lapset juoksivat peräkanaa pitkin asuntoa, ylös ja alas. Voi sitä naurun ja kiljunnan määrää, varmaan myös alakerta on saanut osansa ja kristallikruunut heiluneet katossa.
Aikuiset istuivat pöydän ääressä ja juttelivat, mitä nyt siltä meteliltä pystyttiin, mutta toisaalta siihen tottui tosi nopeasti. Mutta, kaikilla oli tosi mukavaa ja puhuttavaa riitti. Ilta päätettiin jo hyvän lapsiperheen tavoin yhdeksän aikoihin, sillä lasten (kaikkien niiden) pitää päästä ajoissa nukkumaan. Se oli ihan hyvä veto, sillä meidän likat ainakin tippuivat kuin kivet untenmaille heti, kun talo hiljeni.
On tosi kiva, että ollaan tutustuttu Riikkaan ja hänen perheeseensä - meillä on tosi mukavaa ja kivaa on myös se, että lapsetkin tulevat niin hienosti toimeen. Iso-Matilda pitää niin nätisti huolta noista pikkutytöistä, se on todella söpöä. Ja Emilia, voi apua, kuinka Emilia näyttääkin mun pikkusiskoltani Nealta. Mä siis joudun usein ihan tsemppaamaan, etten kutsu häntä väärällä nimellä. Olen kyllä heillä jo kertonut tästä yhdennäköisyydestä, että jos joskus se väärä nimi tulee, tietävät mistä on kyse.
Ja sitten meidän M ja heidän kuopuksensa, Laura, ovat todella helposti sekoitettavissa keskenään. Koko ja hiukset nyt ainakin, mutta nopeasti kun katsoo, voi helposti mennä sekaisin.
Oli siis mahtavan hauska ilta ja eiköhän näitä tule taas lisää, jahka palataan Suomesta.
Nyt täällä ollut tosi upeat säät, aurinkoa on riittänyt ja tuulikaan ei ole ollut enää niin raju, eli ehkäpä voi sanoa, että kesä on tullut. Nyt tietty huomenna tulee sitten kissoja ja koiria, mutta sanonpa kuitenkin. Toivottavasti säät jatkuvat täällä sellaisina. Ja toivottavasti Suomessa on hyvät kelit seuraavat 3 viikkoa - tilaan aurinkoa ja lämpöä, kiitos!
Kaikki siis hyvin ja kohta nähdään - IHANAA!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti