Tuntuu ihan hassulta, kun asunto on "tyhjä". Toisaalta on mukavaa puuhata vain omia juttuja ja ehtii myös ehkä siivota. Eikä tässä kauhean pitkään tarvitse viettää erakkoelämää, sillä saavumme Suomeen 24.5. ja siellä sitten lomaillaan ja nähdään taas sukulaisia ja ystäviä.
Nyt olemme olleet täällä jo pian 4 kuukautta, mutta silti välillä tuntuu, ettei olla koskaan lähdetykään Suomesta. Johtuu toki osaksi vierailijoista, mutta nykyään yhteydenpito on niin vaivatonta ja reaaliaikaista, että välimatka tuntuu välillä lähes olemattomalta. On lohdullista seurata vaikka esimerkiksi Facebookista ystävien menoja ja tekemisiä, ihan kuin mikään ei olisi muuttunut. Toki ainoa ero on se, etten itse pääse osallistumaan menoihin samalla tavalla, mutta siinä on silti jotain tuttua ja turvallista, kun huomaa muiden elämän kulkevan tutulla tavalla.
Facebookin lisäksi meille tärkeä yhteydenpidon väline on Skype. Pääosin yhteydenpito isovanhempiin hoituu tätä kautta. Ja se hienoa, sillä isovanhemmat näkevät lapset. Ja tietty Matildakin jaksaa ainakin aina hetken innostua, kun ruudussa näkyy tuttu naama. Ja onhan se nyt mukava keskustella, kun voi vastakkain istua, vaikkakin välissä onkin jokunen kilometri.
Sitten on tietty sähköposti, joka toimii aina. Riikka ja Edi, joihin olemme täällä tutustuneet, olivat kummissaan kun kerroin, että pidän omien isovanhempieni kanssa yhteyttä sähköpostilla. Kerroin heille, että Mummi ja Ukki (molemmat 80+) lukevat blogiani ja palailevat omien kuulumisiensa kera sähköpostilla. Riikka ja Edi, molemmat olivat aivan hämmästyneitä, sillä heidän vanhempansa eivät kuulemma osaa tehdä tietokoneella juuri mitään. Kerroin heille, että isovanhempani ovat varsin käteviä koneen ja internetin kanssa, heiltä hoituu kuulumisien vaihdon lisäksi myös pankkiasiat ja Mummi käy katsomassa lempiohjelmiaan nettitv:stä. Aikamoista!
Eli yhteydenpitoon ei tänä päivänä onneksi tarvita enää välttämättä kirjeitä (vaikka ihania ovatkin!), sillä olen niin laiska sellaisten suhteen. Kiva vaihtaa kuulumisia joko näin blogin välityksellä tai sitten rupatella Skypessä. Itse huomaan, että on helpompi päivittää kuulumisia näin blogin kautta ja saada sitten takaisin kuulumisia sähköpostitse. En vain oikein ehdi vastailemaan viesteihin, mutta toivottavasti ymmärrätte sen.
Nyt sitten niitä kuulumisia.
Tytöt ovat taas nuhaisia, mutta ei mitään vakavaa. Molempien nenä vuotaa ja yskivät. Lily vihaa nenän niistämistä, mutta Matilda tulee aina pyytämään pyyhkimistä, kun nenä valuu. "Nenä" hän sanoo, kun pitää niistää. Hassu ja ihana tyttö!
Lily puolestaan opettelee kovasti liikkumaan. Sängyllä hän liikkuu kuin mittarimato, mutta lattialla hän edelleen sätkii hurjasti. Hän on nyt oppinut myös kääntymään vatsaltaan takaisin selälleen ja osaa itse syödä maissinaksuja. Hän syö nykyään puuroa aamuisin ja iltaisin, päivällä tarjoillaan porkkanasosetta (jo useita viikkoja). Pitäisi tehdä jotain muutakin sosetta, jo ihan vain vaihtelun vuoksi.
Lily on pääosin ihanan iloinen ja tyytyväinen tyttö, mutta niinkuin varmasti jo aikaisemmin mainitsin, hän on paikoittain todella vaativa. Ja neiti omaa pirun kovan äänen! Kun L on tyytymätön, sen kuulee varmasti ihan jokainen. Hänellä ei myöskään ymmärrystä eikä malttia riitä liian pitkäksi aikaa, joten jos palvelu ei toimi tarpeeksi nopeasti, tulee kova huuto, jota ei ihan heti lepytellä.
Viime viikolla Lily huitaisi minua silmään, sylissäni istuessaan. Tuo ei tietenkään ollut ensimmäinen kerta, mutta tällä kertaa hän onnistui osumaan väärään kohtaan. Silmään tuli naarmu, jota kävin näyttämässä lääkärille ja sain antibiottirasvan, koska silmä oli tulehtunut. Muutaman päivän päästä silmä oli taas entisellään.
Matildalla on taas joku uhmakausi; hän komentelee ja haastaa todella paljon. Jos häneltä jotain kielletään, M heittäytyy lattialle ja protestoi näyttävästi ja kuuluvasti. Nyt protestointi on saanut myös hieman väkivaltaisia piirteitä, sillä M saattaa vihastuksissaan lyödä. Olemme lyömisen tiukasti kieltäneet ja välillä huomaa, kuinka tytön tekisi mieli lyödä, mutta malttaa silti välillä mielensä. Hän sulkee silmänsä ja laskee mielessään, ehkä välillä vähän jopa tärisee... On jokseenkin huvittavaa seurata tuota taistelua itsensä kanssa, mutta pakkohan siinä on vakavana pysyä.
Puhe kehittyy kovaa vauhtia ja sitä on kovin hauska seurata! Uusia sanoja tulee koko ajan ja tyttö on varsinainen sieni, hän toistaa kaiken kuulemansa.
Tuo komentelu on nyt ihan uusi juttu ja sekin varsin hassua, tosin Matildan nähden olemme naamat peruslukemilla, kun komentelu alkaa. Neiti kurtistaa kulmansa, katsoo kulmien alta ja tiuskii käskyjä, välillä mukaan tulee myös kädet vahvistamaan viestiä.
Molemmat tytöt nukkuvat tällä hetkellä hyvin (kop kop kop), he menevät nukkumaan yhdeksän aikaan ja heräävät kahdeksan aikoihin, tai Lily herää usein jo aikaisemmin. Yöt siis menevät rauhallisesti, L syö pari kertaa vielä yössä, mutta M posottaa läpi yön, jos ei tule mitään poikkeavaa.
Elämä kahden näin pienen lapsen kanssa on todella hektistä, vasta nyt olen alkanut huomaamaan, kuinka rankkaa tämä paikoittain on. Jotenkin alkuvuosi on mennyt sumussa ja nyt se väsymys vasta alkaa tuntumaan. Huomaan iltaisin usein haahuilevani ympäri asuntoa erilaisia tavaroita käsissäni. Kun pysähdyn katsomaan, mitä mukanani kantelen, muistan että olin laittamassa pyykejä koneeseen, tiskejä astianpesukoneeseen, vien vaatteita takaisin kaappiin ja palauttelen muita tavaroita paikoilleen. Sitten päätän tehdä yhden asian kerrallaan, kunnes taas huomaan pyöriväni pitkin asuntoa ja kaikki asiat ovat edelleen kesken. Joskus tuo hajamielisyys naurattaa, mutta joskus myös itkettää ja suututtaa - miksi en voi keskittyä yhteen asiaan kerralla? Edes silloin, kun tytöt nukkuvat...
Voitte varmasti kuvitella, että jos tekemiseni ovat näin katkonaisia, niin ajatukseni vasta ovatkin kasa solmuisia langanpätkiä. Ajatukseni katkeavat vähän väliä ja huomaan tuijottavani tyhjyyteen, enkä taida edes miettiä mitään. Turhauttavaa. Olisi kiva keskittyä vaikka lehden lukemiseen tai hyvään kirjaan, mutta asunto on saatava kuntoon päivän jäljiltä -muuten pää sekoaa täysin, sillä en kestä enää sotkua ja epäjärjestystä. Mutta koska siivoaminen pahimmillaan on vain haahuilua ympäri asuntoa, siinä kestää pitkään ja kun olen valmis, kello on jo niin paljon, että fiksu ihminen menisi nukkumaan. Onneksi ihan jokainen ilta ei ole tällainen.
Tiesin kuitenkin jo etukäteen (viisaammat ja tämän kaiken jo kokeneet varoittivat), joten koitan suhtautua tähän kaikkeen tutkailevasti, enkä syyllistä itseäni liikaa tekemättä jääneistä askareista. Siitä kyllä syyllistän itseäni, että taas olen unohtanut itseni ja oma hyvinvointi on jäänyt taka-alalle, ei ole ollut aikaa urheilla ja sen näkee ja tuntee. Olo on saamaton ja energiat hakusessa, ja siihen on saatava muutos. Ihan jo siksi, että reilun viikon päästä pitää juosta Naistenkymppi. Ja miellään en juokse sitä ihan kylmiltäni.. Eli huomenna, kun Jussi on vapaalla, otan itseäni niskasta kiinni; urheilen ja vietän hetken aikaa itsekseni, jotta kuulisin taas oman ääneni.
On toki myös hyviä iltoja, jolloin askareet on nopeasti hoidettu, enkä joudu niitä yksin hoitamaan- silloin elämä hymyilee.
Luin eilen Kotivinkistä entisen missi-malli-supertähti Janina Fry:n haastattelun ja hänen nykyinen näkemyksensä glamourista oli -kuin omasta elämästäni (ja varmasti jokaisen pienten lasten vanhemman elämästä): "K
un koti on siisti, pyykit kuivumassa, lapset kylpeneet, syöneet ja nukkumassa. Parhaimmillaan siitä tulee sellainen olo, että kaikki on hallinnassa."
Niinpä niin, mitäpä tuohon enää lisämään, paitsi että noita iltoja saisi olla enemmän.
Voikaa hyvin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti