Kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa

Loman jälkeen koitti sitten arki ja Jussi palasi töihin. Aika pian paluumme jälkeen, Pirjo tuli kylään. Se oli mukavaa, sillä se oli meille pehmeä lasku arkeen. Puuhastelimme paljon ihan tässä lähiympäristössä, Pirjo sai tutustua uuteen kotikyläämme, kävimme kaupungin eteläpuolella Dalkeyssa ja Jussin vapaapäivänä kävimme Dublinin eläintarhassa. Oli muuten tosi kiva eläintarha, siellä oli mm. leijonia, erilaisia tiikereitä, elefantteja ja sarvikuonoja. Alue oli valtava, joten mahduimme hyvin liikkumaan vaunujen kanssa, vaikka puisto olikin täynnä ihmisiä. Oli toinen pääsiäislomaviikko, joten muutkin lapsiperheet olivat keksineet käydä eläintarhassa. Emme tosin muistaneet tätä lomaviikkoa ennen, kuin tulimme parkkipaikalle, joka oli aivan ammuttu täyteen.
Pirjo vietti jokaisen hetken tyttöjen kanssa ja varsinkin Matilda nautti. Huomaa kyllä, että heti kun kotona on vieraita, Matilda oikein loistaa tyytyväisyyttä. Olemme tulleet siihen pisteeseen, että me vanhemmat olemme jo niin tylsiä, emmekä keksi mitään uutta kivaa. No jaa... ehkei nyt ihan, mutta kummasti uusi seura aina piristää.

Pirjon lähdön jälkeen itse taisin hieman sairastua  koti-ikävään, enkä itseasiassa  niin vähääkään. En potenut ikävää, enkä surua, kun lähdimme Suomesta. Nyt ne tunteet nousivat pintaan, kun hyvästelimme vieraan, joka palasi kotiin, meidän kotiin. Tunnen, että jokainen vieras Suomesta on pala kotia, pala Suomea. He käyvät täällä ja palaavat sitten takaisin kotiin, mutta me jäämme tänne. Ja nyt ei saa ymmärtää väärin, me kyllä viihdymme täällä oikein hyvin, mutta nyt on se alkuhuuma koettu ja totuttelu todelliseen arkeen on alkanut. Koti-ikävän lisäksi kävin muitakin tuntemuksia läpi ja muutaman päivän tunsin oloni todella ahdistuneeksi ja väsyneeksi. Nyt kun jonkin aikaa on jo vierähtänyt ja elämä kulkee taas, niin olo on hyvä. Tuo oli ensimmäinen kerta koko elämäni aikana, kun todella hetken tunsin olevani hukassa. Olihan tämä kaikki odotettavissa, joten en säikähtänyt hetkellistä romahdusta, vaikkakaan koskaan ei ole kiva velloa tällaisissa tunteissa.

Sitten hauskempiin ja paljon tärkeämpiin asioihin, eli lasten kuulumisiin. Tällä saralla onkin sitten tapahtunut isoja asioita, kuten se, että Lilyn kanssa olemme siirtyneet kiinteisiin ruokiin. Huomasimme Suomessa viimeisinä päivinä, että neiti ei tunnu saavan tarpeeksi ruokaa (Lily ollut täysimetyksessä siihen asti). Nyt olen antanut hänelle aamuisin ja iltaisin riisivelliä/puuroa ja päivällä hieman porkkanasosetta riisivelliin sekoitettuna.
Olemme siirtynyt hiljalleen korvikkeeseen ja imetän enää vain öisin ja satunnaisesti päivisin. Järjestely tuntuu toimivan oikein hyvin, neiti on tyytyväinen ja tykkää syödä. Kovasti Lily koittaa lähteä jo liikkeelle ja varsinkin nyt, kun kääntyminen vatsalleen tapahtuu jo melkein vahingossa, tulee välillä hieman mentyä eteenpäinkin. Jalat Lily löysi lähes heti palattuamme takaisin kotiin. Seuraava päivänä hän sitten jo imeskeli onnellisena varpaitaan ja näin olikin sitten paljon esiteltävää Pirjolle, kun hän tuli vierailemaan. Tässä vaiheessa Lilyn kehitys on niin hurjaa, että ihan heikottaa. Joka päivä tytössä tuntuu tapahtuvan kehitystä, hän istuu paremmin tuettuna, seisoo tuettuna ja seuraa katsellaan välillä niin tarkasti, että uskon hänellä olevan rötngenkatse. Lily on kova tyttö puhumaan ja nauramaan, mutta on myös äärimmäisen kärsimätön. Jos ruoka ei tule juuri silloin kun hän sen haluaisi, tulee huutoa. Hän ei myöskään viihdy yksikseen kovin pitkään, joten jos seuraa ei saa nopeasti, tulee huutoa. Kun oppii tytön tavat, hänen kanssaan on ihana olla. Lily on aurinkoinen ja suloinen vauva ja tämä aika parasta vauva-aikaa. Vauva ottaa kontaktia ja osoittaa kiintymystään, viihtyy sylissä ja mikä parasta, mahtuu vielä hyvin syliin. Vauva tuoksuu nyt ihanasti vielä maidolta ja tässä vaiheessa, kun siirrytään pikkuhiljaa enemmän kiinteisiin ruokiin, täytyy nauttia tuosta maidontuoksusta. Tyttö tuoksuu ihanasti makealle maidolle ja se on minulle ainakin aivan huumaava tuoksu ja sitä tuoksua tulen jo varmasti pian kaipaamaan.

Matildan menemisiä ja tekemisiä Lily seuraa silmä tarkkana ja heillä on jo nyt suhde, jota ei muut ymmärrä. Välillä Matilda käy kuiskimassa jotain Lilyn korvaan ja sitten molemmat nauravat. Matilda käy monta kertaa päivässä hellimässä pikkusiskoa, hän silittää päätä, antaa pusun ja jos Lily itkee, Matilda hokee "ei mitään hätää". Liikuttavaa on seurata näiden kahden suhteen kehitystä ja toivonkin, että suhde on läheinen ja lämmin ikuisesti. En osannut odottaa heidän suhteensa alkavan jo näin varhaisessa iässä, mutta sellainen kuitenkin on syntynyt.

Matilda puolestaan puhuu koko ajan paremmin ja paremmin. Hän osaa jo muodostaa lauseita, yksinkertaisia sellaisia, mutta kuitenkin. Hän ymmärtää kysymykset ja osaa vastata niihin. Edelleen hän innostuu vielä puhumaan omaa kieltään, mutta uskon oikean puheen tulevan pian tilalle. Tämä on kyllä jännä vaihea - näinkö me olemme kaikki oppineet kaikki nuo perustaidot; ymmärtäminen, puhuminen, syöminen, liikkuminen... mitään ei voi pitää itsestäänselvänä, kun seuraa pienen ihmisen kehitystä. Kaikki nuo taidot on opittu.
Matildan lempipuuhaa on tasajalkahyppely, sitä taitoa hän kehittää jatkuvasti. Nyt hän rakentelee itselleen esterataa ja hyppii tasajalkaa esteiden yli. Luulen, että tässä voi kasvaa Suomen tuleva mitallitoivo korkeus - tai pituushypyn saralle.
Myös portaissa kulkeminen menee Matildalta leikiten. Yksikseen hän kiipeä ne varovasti askel kerrallaan, mutta jos pidetään kädestä kiinni, hän askeltaa samaa vauhtia ja vuorojaloin.

Tässä nyt lyhyesti kuulumisia pitkästä aikaa, toivottavasti kaikki voitte hyvin! Jatkossa koitan taas terästyä tässä kirjoittelussa, sillä muistini on niin huono, etten muista asioita monien päivien päähän. Ja tällainen kooste on aina niin ärsyttävää kirjoittaa ja varmasti myös lukea. Lohdutukseksi kuitenkin paljon kuvia!

Hyvää sunnuntaita!

Lilyn ensimmäinen puurokokemus

Killneypark

Kotiranta, taustalla Irland's Eye