Tapasimme ystäviä ja sukulaisia, ja minäkin pääsin tuulettumaan ja juhlistamaan rakkaan Memmani 30 vuotis juhlia. Kaikin puolin oli mahtava reissu, paitsi että toisen viikon olimme kaikki kipeinä. Saimme kauhean yskäflunssan, jota vieläkin parantelememme täällä kotona. Jouduimme perumaan lähes kaikki sovitut tapaamiset viimeiseltä viikolta, joten jäi edelleen monia ystäviä näkemättä. Memman juhlia en olisi jättänyt väliin mistään hinnasta, joten niitä ei yskä paljoa hidastanut.
En osannut etukäteen miettiä, miltä tuntuu tulla käymään Helsingissä. En tiennyt, olisinko surullinen vai vain iloinen. Selvisi kuitenkin, että oli mahtavaa tulla kylään "omaan kotiin". Viihdymme täällä sen verran hyvin, ettemme vielä ainakaan, ole liioin kaipailleet kotiin. Ja loman aikana ehdimme nähdä ja tehdä niin paljon kaikkea mukavaa, että nyt on ihan hyvä tulla taas kotiin lepäämään. Toki täällä sen taas huomaa, että ihan kahvitreffejä ei sovita seuraavalle päivälle. Tosin iloksemme melkein kaikki kevään vierailuajat ovat jo buukattu täyteen, joten seuraa kyllä riittää. Ja kohtahan me taas ollaan siellä. Eli tässä välissä ei ehdi suurta ikävää kasvattaa, ehkä. Sitä paitsi, kesä on tulossa (sään puolesta sitä ei kyllä uskoisi...), eikä silloin mikään ei tunnu pahalta. Syksyllä, kun ei tiedetä seuraavaa vierailuajankohtaa, silloin voi ollakin jo suru puserossa. Mutta vielä en mieti sitä, vaan keskityn tässä hetkessä olemiseen.
Saimme onneksi viettää yhden kokonaisen viikon terveinä ja siinä ajassa ehdimme nähdä paljon ystäviä ja perhettä. Heti saavuttuamme Herttoniemeen, oli vastassa koko perhe; Oma, Ämmi, Opa, Paavo ja Heidi. Meille oli valmistettu ihana illallinen, jonka nautimme parhaassa seurassa. Matildakin, jonka pelkäsin unohtaneen vanhan kodin, lompsi suoraa päätä vanhaan huoneeseensa ja haki esiin lelut.
Seuraavina päivinä tapasimme ystäviä tiuhaan tahtiin, joka päivälle oli suunnitelmia ja voi sitä ilon ja riemun määrää! Vietimme jopa Matildan nimipäiviä (joita emme siis yleensä juuri noteeraa, ainakaan tässä määrin) 14.3. Vieraita tuli, sankari sai lahjoja ja huomiota yllin kyllin. Tarjolla makeaa ja suolaista purtavaa, kuohuvaa ja paljon iloa ja naurua, eli ihan oikeat juhlat! Viikonloppuna pääsimme Jussin kanssa yhdessä viettämään iltaa ystäviemme seuraan, sitä olikin jo kaivattu. Eikä ilta tuottanut pettymystä, viini virtasi ja herkkuja nautittiin - ja mikä parasta, vietimme iltaa hyvien ystävien seurassa.
Maanantaina sitten olimme kaikki kipeenä ja kaikki tapaamiset peruttu. Harmittaa hirmuisesti, sillä sairastamisen olisi voinut jättää tänne. Lauantaina tosin päätin uhmata tautia ja lähdin juhlimaan parhaan ystävän 30 vuotis juhlia. Ei niitä peruta minkään flunssan takia! Ja kyllä kannatti mennä, oli aivan mahtava ilta. Rakkaita ystäviä ja mikä parasta, vapaailta. Pitkästä aikaa vapaailta tyttöystävien kanssa, edes sanat eivät riitä kuvailemaan tätä.
Eli aikamoista hulinaa ollut koko loma ja paljon jäi muisteltavaa taas kiikustuoliin.
Pelkäsin hieman tänne paluuta. Mutta autossa matkalla kentältä kotiin, tuli tosi rauhallinen olo. Vaikka en ihan vielä käsitäkään sitä tosiasiaa, että asumme täällä, tuntui kuitenkin siltä että olin menossa kotiin. Näitä kummallisia ja ristiriitaisia tunteita tulee usein ja niiden kanssa vaan on opittava elämään.
Ja kaikille niille, jotka miettivät, kuinka lennot menivät. Lennot menivät molempien tyttöjen osalta erinomaisesti. Molemmat tyttöt nukkuivat kaikilla lennoilla ja varsinkin takaisin tullessa Matilda nukkui koko ajan. Helsingin päässä, kun jonotimme koneeseen menoa, Matilda sai pienen raivarin. Siinä oli hauska katsoa ihmisten ilmeitä, kun miettivät, eihän tuo vaan tule mun viereen... Kun sitten etenimme koneen käytävää pitkin kohti omia paikkojamme, saattoi jopa kuulla helpottuneita huokauksia. Ja kun sitten omille paikoille asetuimme ja kone oli päässyt ilmaan, olivat molemmat tytöt untenmailla. Huh. Ja sama toistui jatkolennolla, eli hyvinhän se meni.
Nyt palailemme pikkuhiljaa arkeen täällä ja jäämme odottamaan saapuvia vieraita sekä seuraavaa lomaa Suomessa. On ollut ihanaa, mutta myös raskasta. Toisaalta, ollut mahtavaa saada viettää aikaa rakkaiden ihmisten kanssa niin, että kaikki osapuolet todella arvostavat jokaista hetkeä. Jotenkin kaikesta on nyt voinut nauttia ihan uudella tavalla, vaikkakin siihen tietty on vaikuttanut ikävä.
Tämän loman aikana on vahvistunut se tieto, että meillä on mahtavia ihmisiä elämässämme - kiitos!
"Kun on ikävä, tietää silloin välittävänsä toisesta. Eli ikävä ei ole huono asia, päinvastoin." Näin ikävän minulle kiteytti rakas anoppini, kiitos Pirjo.
Voikaa hyvin ja hyvää hitaasti alkavaa kevättä kaikille!
 |
| Herttoniemenranta kylpee auringossa |
 |
| Tehtiin itse korvakoruja :) |
 |
| Visiitti Kirkkonummelle, ihana Ruudolf Simula <3 |
 |
| Isin luona syömässä |
