Ihania raivareita

Pitkästä aikaa..
Aloitan tänään onnittelemalla pientä Lily-neitiä, joka on tänään täyttänyt 3 kuukautta. Lily 3kk, joka kääntyy vasemmalle kyljelleen, puhua pälpättää, sille päälle sattuessaan ja nauraa kikattaa, kun sitä jaksaa naurattaa. Vielä en voi hurrata vatsaongelmien osalta, mutta parempaan suuntaan on menty. Välillä paukkuja jo tulee kuin vahingossa, ja siihen kai tähdätään. Tai ainakin siihen, ettei niitä tarvitse puskea ulos.

Jussi on ollut viimeiset 4 päivää vapaalla ja tänään on taas alkanut työputki. Nyt on 5 päivää töitä ja iltavuoroja. Se tarkoittaa siis sitä, että minä onnekas saan laittaa Matildan nukkumaan. Se on yleensä pelkkää huutoa, sillä ensin Matilda ei halua mennä nukkumaan ja kun vihdoin väsähtää, alkaa Lily huutamaan. Tänäänkin Matildaa nukutin 15minuuttia ja Lily huusi olohuoneessa koko sen ajan. Pitäisi opettaa Matilda nukahtamaan itse... Jonain päivänä sitten.
Jussin ollessa vapaalla ollaan me muutkin vapaalla. Meillä on tyttöjen kanssa varsin selvät sävelet silloin, kun Jussi on töissä, mutta kun on vapaalla, me ollaan kaikki ihan lomalla. Päivärytmi on aina sama, mutta päivän sisältö voi vaihdella rajustikin. Ei oikein saada mitään aikaiseksi, ollaan vaan. Toisaalta, eipä me kolmistaankaan mitään urotekoja tehdä. On kiva lomailla usein.

Tänään päivä on mennyt tosi kivasti. Aamulla kävin Matildan kanssa lääkärissä, kun sillä on ollut useamman päivän ajan lämpöä. Lääkäri totesi, että jokin virus ollut, mutta on jo paranemaan päin. Lapset on kyllä hassuja; lämpöä on, muuten toimivat aivan normaalisti. Nukkuu, syö ja leikkii, kuin ei mikään vaivaisi. Itsellä jos on edes hieman lämpöä, sitä on ihan romuna.
Matilda antoi hienosti lääkärin tutkia itseään ja kiitti kauniisti kun sai tarran. Matilda toisteli meidän keskustelussamme esiintynyttä "yeah" joka kerta ja nyökkäili kuin olisi ollut mukana keskustelussa. Lähtiessään hyvästeli tohtorin asiaankuuluvasti "bye bye" ja vilkutti.
Tultiin kotiin, Matilda nukkui päiväunet ja Jussi lähti töihin. Käytiin puistossa, kun oltiin päikkäreiden jälkeen vähän syöty ja leikitty. Puiston jälkeen mentiin vielä meidän kantakahvilaan, Doghouseen. Kahvilassa on kaikkea kivaa katsottavaa ja näpisteltävää, Matilda viihtyy siellä hyvin ja samoin tietty minä. Siellä me juodaan joskus kaakao, joskus kahvi, kuunnellaan Ranskalaista musiikkia ja vaan fiilistellään. Aion viedä kaikki vieraamme Doghouseen, se on maailman ihanin kahvila!
Illalla Matilda sai huvittavan raivarin. Ne harvoin jaksavat naurattaa, mutta nyt oli kyllä hupaisaa. Annoin Lilylle ensi kertaa korviketta, ihan vain kokeillakseni, ja Matilda tietenkin luuli, että juotan hänen maitonsa Lilylle. Matilda itki ja hakkasi, riehui, polki jalkaa ja heitteli tavaroita, ja sitten välillä se tuli heristämään meille sormeaan ja puhui jotain kiihtyneenä. Yritin selittää hänelle, että Lily maistaa omaa maitoaan ja pullokaan ei ole lainattu Matildalta, vaan se on Lilyn oma. Selitys ei selvästikään miellyttänyt ja tavaroita paiskittiin taas lisää. Ja kohta tuli sormen heristelyä ja motkotusta lisää, johon minä taas vastasin kuten aikaisemminkin. Tätä kesti koko sen ajan kun Lily joi ja välillä sekin vaan vilkuili, että mitä se Matilda siinä vieressä riehuu.

Nuo Matildan raivarit ovat kyllä hermoja raastavia, mutta välillä myös niin hulvattomia. Välillä jos jokin asia ei mene niin, kuin Matilda haluaisi (ja näin käy nykyään todella usein...) reagoi hän siihen eri tavoin: joskus hän vetää syvään henkeä ja sulkee silmänsä, kuin laskeakseen kymmeneen, todella dramaattisesti. Sitten joskus saattaa tulla vain itku ja sitten on niitä kertoja, kun hermot menevät totaalisesti. Silloin huudetaan, paiskotaan tavaroita, tallotaan leluja, lyödään ja riuhdotaan, joskus jopa lyö itseään ja ollaan todella dramattisia.
Näitä seuratessa sitä miettii, että voisipa sitä joskus itsekin vetää vastaavanlaiset raivarit, kun hommat menee syystä tai toisesta mönkään. Onneksi sitä vielä jotenkin itse osaa hallita käytöstään, mutta kyllä se olisi joskus mahtavaa - antaa raivon vaan tulla ulos, sellaisenaan, ilman rajoituksia, ilman mitään sääntöjä. Mutta ehkä parempi näin, hillittynä parempi.. Eikä ehkä tarvitse hävetä niin paljon jälkikäteen.

Annetaan lasten raivota ja koittataan pitää oma raivo kohteliaan säädyllisissä rajoissa, kadehditaan vaan vierestä sitä lasten aitoa ja täysin hienostelematonta raivoa. Kyllä ne muksut joku päivä oppivat peittelemään raivonsa, aivan niin kuin mekin olemme oppineet. PRKL!

Voikaa hyvin!