Uusi vuosi alkoi sitten tosiaan oikein rytinällä. Saimme tiistaina tietää, että 1.4. lähtien Jussi lentää Kreikasta käsin. Tarkemmin sanottuna Thessalonikista. Maaliskuun lopulla lennemme uuteen kotikaupunkiin ja aloitamme asunnon etsimisen.
Olihan tämä tietyllä tapaa odotettavissa, siirto johonkin, jossain vaiheessa, mutta nyt kun tosiaan tapahtuu on olo vähintäänkin skitsofreeninen. Osa minusta hyppii onnesta, sillä jo ajatus Kreikan lämmöstä saa sydämmen hymyilemään. Osa minusta ahdistuu stressistä, jonka edessä oleva muutto, uuden asunnon etsiminen, uuden alun aloittaminen saavat minussa aikaan. Sitten se osa minusta, joka on kasvattanut juuret tänne, Howthiin. Paikkaan, josta on vuodessa tullut meille koti. Täällä on ystäviä, täällä on ympyrät joissa on pyöritty vuoden verran. Vuosi sitten en uskonut, että näin lyhyessä ajassa voisi juurtua näin hyvin, mutta niin on käynyt. Ihminen se sitten sopeutuu niin nopeasti. Ja mikäs tänne on ollut sopeutuessa, kun asunto on ollut kiva, maisemat upeat ja ihmiset ihania! Dublin ja Howth tulevat jäämään ikuisesti sydämmeeni ja toivon, että täällä pääsee kyleilemään jatkossa.
Eli onnen, surun, ilon ja ahdistuksen värittämin tuntein tässä suunnataan huomenna kohti kotia, Suomea. Ollaan Suomessa koko helmikuu, ihanaa! Edessä on kuukausi täynnä rakkaimpia ihmisiä ja ihania hetkiä, voi tätä onnen määrää. Ja kun sieltä palaamme tänne, alkaa valmistautuminen uuteen alkuun ja hyvästelyt täällä päässä.
Uusi alku taas edessä ja seikkailu jatkuu. Mahtavaa!
Nähdään kohta!!!!
torstai 30. tammikuuta 2014
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Uusi vuosi, samat tyypit!
Hyvää Uutta Vuotta, vuotta 2014!
Lily yltää jo tilaamaan hissin!
Käytiin tyttöjen kanssa kuusihankinnoilla
Kirjoittelu jäi sitten loppuvuodesta vähälle, eikä taida alkaa yhtään vilkkaampana näin vuoden alussakaan. Paljon pieniä ihania asioita on tapahtunut, joista puoliakaan en enää muista.. Pitäisi aina kirjoittaa kaikki ylös sitä mukaan, kun asioita tapahtuu mutta olen sellaiseen aivan liian laiska. Ajatella, mietin tuon kirjoittamisen tilalle myös ihan nauhuria, mutta jo pelkkä ajatus sai mut nauramaan lähes hysteerisesti! Tuolla vaikka leikkipuistossa ottaisin esiin nauhurin ja selostaisin siihen, kuinka nätisti tytöt leikkivät ja kuinka uskomattoman kaunis sää meillä on. Ja kun tytöt oppivat uusia asioita, heti mulle nauhuri käteen. Mulla olisi koko ajan se nauhuri mukana ja käytössä. Sitten tulee se ongelma, joka mulla on sen kirjoittamisen suhteen - miten mä jaksan kirjoittaa ne kaikki puhtaaksi. Eli ojasta allikkoon..
Ei siis muutoksia tiedossa, ollaan mun muistin varassa, joka ei ole kovinkaan hyvä. Pahoittelut.
Kuvia lupaan yrittää ottaa vähintäänkin yhtä paljon kuin ennen. Kuvat kuitenkin kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.
Tein tälle vuodelle lupauksen. Lupauksen, joka toivottavasti kestää koko loppuelämäni. Lupasin pitää itsestäni parempaa huolta, olla itselleni armollisempi ja rakastaa enemmän - itseäni ja muita. Ei kovin isoja asioita noin paperilla, mutta isoja asioita toteuttaa. Ei lainkaan mahdottomia, mutta vanhoista tavoista on vaikea päästä irti. Tänä vuonna aion keskittyä elämään tätä hetkeä. Keskityn itseeni ja perheeseeni. Haluan tehdä asioita, joista tulee hyvä mieli. En halua pakottaa itseäni sellaisiin muotteihin, joihin en yksinkertaisesti sovi. Jätän tulevaisuudesta murehtimisen vähemmälle ja nautin siitä, mitä meillä on tässä ja nyt. Eräänä iltana taas, kun murehdin tulevaisuuttani, Jussi tokaisi mulle hetken kuunneltuaan, että ei voi voittaa viittä peliä kerralla. Täytyy keskittyä jokaiseen yksitellen, kerrallaan. Jos ei joku tiennyt, Jussi seuraa lähes maanisesti NHL-lätkää - lätkäviisaus sopi tuohon tilanteeseen oikein hyvin. Jäin hetkeksi miettimään tuota ja totesin, että tottahan se on.
Miksi kiduttaa itseään suunnitelmilla, kun puuttuu vielä suurin osa palasista. Me elämme tälle hetkellä niin erikoista aikaa, emme tiedä, kauanko olemme missäkin maassa/kaupungissa. Emme tiedä tarkalleen mitä tulevaisuus tuo tullessaan, tosin eihän kukaan oikeasti tiedä. Joku voisi kokea, että tilanteemme on ahdistava mutta mielestäni se on rikkaus, vaikka vähillä erehdynkin hetkeksi epäilijöiden joukkoihin. Vaikka emme tiedä, kauanko saamme vielä asua Dublinissa, seuraava vaihtoehto voi olla vieläkin parempi! Toki nyt, kun olemme laskeneet juuremme tänne Howthiin, ajatus lähtemisestä surettaa. Mutta jotain hienoa on aina edessä päin, uusia upeita paikkoja, uusia koteja, ystäviä ja kokemuksia. Muutama vuosi sitten en olisi kyennyt edes kuvittelemaan, millaista olisi asua muualla kuin Suomessa, nyt tiedän että hyvää se on elo muuallakin. Ja toivonkin kovasti, että voisimme asua seuraavien vuosien sisällä useissakin maissa. Miten hienoa kokemuksia ja muistoja niistäkin saisi. Pitäisin meitä onnekkaina, jos saisimme tälle tavoin nähdä maailmaa. Avartaa omaa maailmankatsomusta ja antaa tytöille hauskoja lapsuudenmuistoja. Olemme keskustelleet että siihen asti, kunnes M on niin vanha, että aloittaa koulun, ei meidän välttämättä tarvitse asettautua aloillemme. Koulun alku on kuitenkin niin isoa muutos lapsen elämässä, että se vaatii jo vakautta koko perheeltä. Tosin vasta vuosihan tässä on "seikkailtu", eikä ole tiedossa vielä mitään muutoksia, eli helppoahan se tässä uhota.. Voi olla, että mukavuus ja laiskuus vievät voiton ja laskemme ankkurit aikaisemmin. Katsotaan, mitä elämä tuo tullessaan!
Joulu ja vuodenvaihde meillä meni ihan perheen kesken, eli hyvin rauhallisesti. Ensi vuonna, jos mitenkään mahdollista, vietämme kyllä Joulun ainakin Suomessa. Se on meille niin perhejuhla, johon kuuluu kaikki rakkaat ihmiset. Skypen välityksellä on kiva vaihtaa kuulumisia, mutta ei seurata mm. kun avataan lahjat, tunnelma jää ikävästi puolitiehen. Tämä korjattava kyllä tänä vuonna.
Tosin tytöt onneksi eivät vielä tajua Joulusta juuri mitään. M jo hieman osasi fiilistellä Joulupukkia, tosin elokuvan ansioista ja tykkäsi availla lahjoja. L totesi varmaan, että se oli päivä siinä, missä muutkin.
Tytöt voivat hyvin.
Ollaan edetty valtava askel Matildan kanssa, joka ennen Joulua päätti aloittaa pottailun- tosin M kävi ehkä vain 3 kertaa potalla, kunnes päätti siirtyä suoraan pöntölle. Reilu viikko ennen Joulua hän halusi vihdoin mennä itse potalle ja siitä sitten lähti. En uskaltanut hehkuttaa asiaa ääneen, ettei M hämäänny siitä liikaa, mutta siitä lähtien vaippoja ei ole tarvittu enää kuin muutama päivässä ja nekin ovat vain päikkäreitä ja yöunta varten. Tänään kävimme ensimmäistä kertaa ulkona ilman vaippaa!
Olimme reilun vuoden ehdotelleet pottaa vaihtoehtona, ja aina välillä saattoi siinä hetken istuakin, mutta meni siihen vasta kun oli itse valmis. Muutamia vahinkoja on sattunut, mutta vähemmän vaivaa niistä on ollut, kuin vaippojen vaihdosta. Nyt hän haluaa jo itse riisua housut, kiivetä pöntölle, pyyhkiä pyllyä sekä vetää vessan. Eli mua ei kohta tarvita tähän enää! Tosin mä kyllä edelleen hoidan pääosin nuo vaiheet, jotta säästytään vahingoilta, mutta annan hänen luulla, että homma menee hänen ehdoillaan.
L katselee mielellään vierestä ja pääsee aina välillä kokeilemaan pöntöllä istumista ja silloin sinne häneltäkin pisu lurahtaa. Annan hänenkin päättää itse, milloin on valmis pöntölle, mutta veikkaan että nopeammin se menee kuin edellisellä. Tässä asiassa on siis kehitetty ihan mielettömästi ja se on meille kaikille helpompaa.
Matilda on oppinut myös lisää englantia ja kaikki lempileffat ovat englanniksi, joten hän imee sitä itseensä jatkuvasti. Sanavarasto kasvaa ja nyt pitäisi päästä jonnekin leikkiryhmään, niin hän voisi todella oppia lisää. Lily liikkuu aivan vaivattomasti mihin tahansa tässä kämpässä, ei ole paikkaa, jonne hän ei pystyisi kiipeämään. Jatkuvasti tyttöä saa keskeä pois pöydältä tai ikkunalaudalta, kun pelkää sen sieltä tippuvan, mutta hyvin se tuntuu pärjäävän. Portaat menee hienosti ylös ja alas, tosiaan sitä se on tehnyt jo monta kuukautta. Uusia sanoja L ei ole juuri tuottanut, se osaa kyllä hyvin osoittaa ja vaatii itselleen asioita ja kuten olen jo aikaisemmin sanonut, sen maltti on todella lyhyt. Alkuilta on Lilylle haastavin, silloin on jo aikaa päikkäreistä ja yöuniin on vielä muutama hetki. Silloin sen kanssa pitää yrittää tehdä vaikka ja mitä, muuten saa kuunnella huutoa, siihen asti kunnes voimat loppuu. Minun sekä hänen.
Lily on hyvin oppinut nyt syömään myös itse. Sormin hän nakkelee ruokaa lautaselta suuhunsa ja nyt muutaman kuukauden harjoittelun jälkeen jälki ei ole enää niin kammottavaa, kuin ennen. Ajattelin jo jossain vaiheessa, että tää vaihe ehkä kestää ikuisuuden, kun joka päivä aterian jälkeen siivosi lautasellisen ruokaa lattialta pois. Mutta nyt enää muutama ruoan pala tippuu maahan asti, eikä kaukalossakaan enää ole puolet ateriasta. Niin kauan kuin Lilylle ruoka maistuu ja hän jaksaa olla siivosti, pysyvät paikat siisteinä. Jos hän kyllästyy tai ruoka ei maistu, lautanen kaadetaan vauhdilla ja lopputulos viimeistellään levittämällä ruokaa ympäriinsä. Nyt vihdoin siis voimme me Jussin kanssa myös syödä yhdessä lasten kanssa, kun molemmat osaavat itse syödä -hallelujah!
Tytöt leikkii jo tosi kivasti keskenään. Niillä on vaikka mitä kivoja leikkejä, on piilosta, nukkeja, lukevat yhdessä kirjoja, kutittavat toisiaan ja tekevät kivoja juttuja yhdessä. Ja sitten yht'äkkiä toinen ottaa toiselta lelun ja sitten alkaa huuto ja läpsiminen. L varsinkin on kunnostautunut tuossa läpsimisessä, kun sillä menee hermo. M murisee ja mököttää, vaikka kyllä sekin osaa fyysiseksi käydä. L tuntuu olevan paljon fyysisempi tai ainakin väkivaltaisempi, kuin siskonsa. En muista kertaakaan, että M olisi raadellut tai purrut mua näin, kuin L mua pahoinpitelee. Mulla on naama ruvella, kun L halaa. Samalla kun hän halaa, hän myös tarttuu pienen terävin nyrkein kiinni naamasta. Pusun hän antaa suu apposen auki ja saattaa sitten yllättääkin puremalla. Yhden kerran se sai otteen mun alahuulesta ja puri niin kovaa, että veri valui.. Tukkaa on revitty meikäläisen ja Matildan päästä myös varsin kiitettävästi. Paljon tuhoa niillä pienellä kämmenillä ja 8:lla hampaalla saa aikaan!
Melkein kaikessa tytöt ovat kehittyneet, mutta yhdessä asiassa on sitten otettu aikalailla takapakkia, nukkumisessa. Nukkumaan meno tapahtuu siinä yhdeksän paikkeilla ja L yleensä sammuu aika pian maidon juotuaan ja M saattaa makailla hetken valveilla siinä meidän sängyssä. Meidän tulleessa nukkumaan siirretään M omaan sänkyyn. Ennen M nukkua posotta tyytyväisenä inahtamatta aina aamun asti, eikä sitä haitannut välttämättä edes Lilyn öiset aariat. L puolestaan nukkuu siitä yhdeksästä puoleen yöhön kuin tukki ja sitten saattaa vaatia jo päästä viereen. Kun sen nostaa viereen on kaikki hyvin ja uni jatkuu. Yöllä se herää edelleen juomaan, sillä en ole vielä jaksanut alkaa tappelemaan ja koska Matildan kanssa tehtiin samoin hyvin tuloksin, en ole ottanut siitä itselleni päänvaivaa. Ongelma ei siis niinkään ole L, vaan M, joka on alkanut heräilemään useita kertoja yössä ja haluaa nukkua aivan kiinni minussa. Hän pyytää yöllä päästä "syliin" ja rauhoittuu vasta, kun on mun kyljessä kiinni. Siinä sitten kahden sämpylän välissä mä yritän saada nukuttua. Pienempi sämpylä potkii ja takoo osan yöstä ja isompi hilautuu aina takas kiinni muhun, jos olen yrittänyt ottaa vähän välimatkaa. Jussi on päätynyt työpäivinään nukkumaan vierashuoneseen, sillä muuten kumpikaan meistä ei nukkuisi. Ja Jussin työn kannalta nyt on ihan ilmiselvää, että pitää saada kunnon unet. Mun unet vaikka nyt jääkin vähän vähemmälle se ei kauheesti haittaa, niin kauan kuin voin nukkua päikkärit yhdessä tyttöjen kanssa. Usein kauhulla olen miettinyt, jos nyt olisin töissä, eihän tuollaisesta selviäisi kukaan hengissä! Mutta Luojalle kiitos päiväunista ja ennen kaikkea lapsista, jotka vielä nukkuvat päikkärit!
Matildasta on nyt viimeisen kuukauden aikana tullut varsinainen äidin tyttö. Hassu käänne, mutta toisaalta miellyttävä. Ja Lily taas on paikoittain aivan isin tyttö eli aika tasoissa ollaan, vaikka jostain syystä just nyt tytöt ovat kumman kiinni minussa. Joku vaihe varmaan taas, jota sitten vuosien päästä kaipailen.
Näihin tunnelmiin ja näihin kuviin.
Mukavaa alkanutta viikkoa!
Lily yltää jo tilaamaan hissin!
Käytiin tyttöjen kanssa kuusihankinnoilla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)