Irwin sen tiesi.
Loma oli ja loma meni.
Ihana Las Palmas. Enpä olisi uskonut. Ajattelin, että on ihan turre-paikka, ja mitä; ihanista ihanin vanha kaupunki, jonka edessä jopa Eira ja Punavuori näyttävät Herttoniemeltä (Ei millään pahalla, siellä asuneena).
Ennen lähtöä, muistaakseni muutama päivä ennen lähtöä, Jussi kysyi multa, mitä odotan lomalta. Mun vastaus oli; rentoutumista, lepoa ja hyviä muistoja. Jussin toive oli; nauttia hyvästä ja edullisesta punaviinistä lämpimässä illassa. Arvaatteko, mikä toiveista toteutui?
Eipä silleen, että tuo punaviini olisi ollut vaikeata toteuttaa, mutta kun edellisessä päivityksessä selvisi lasten olevan kipeinä, niin tietty homma räjähti aivan käsiin lennon jälkeen. Okei, muutama päivä saatiin nauttia vaisujen lasten seurasta, kunnes kuume taas nousi. Edessä oli sitten lääkärireissu, joka painuu ainakin meikäläisen historian kirjoihin; lääkäri-täti, joka ei puhu englantia ja minä kammottavan 10 sanan espanjallani, yritimme saada diagnoosit haltuun. Spanglish kukoisti oikein komeasti. Olin ennen lääkäriin menoa kirjannut paperille päivämäärät kuumeineen, lääkärikäynteineen ja penisiilini-allergioineen. Olipa muuten aika hyvä homma (kiitos Äiti!) Siinä tutkimusten jälkeen saatiin sitten diagnoosi; kehkoputken tulehdus ja korvatulehdus, kivaa lomaa! Antiobiootit ja yskänlääkkeet kehiin ja ei muuta, kuin hasta la vista!
Lääkkeet tepsi, mutta hitaasti. Ehdittiin jopa käydä samassa hospitaalissa toistamiseen tsekkaamassa lääkkeet ja kuutelemassa myös Lilyn keuhkot ja korvat- molemmat tuolloin vielä ok.
Jussi, joka lähti reissuun myös kipeänä, joutui taipumaan taudin kourissa lääkärille ja siellä sama ikävä diagnoosi; keuhkoputken tulehdus ja antiobiootit.
Molemmat muksut olivat sen verran kipeinä, että avuksi, seuraksi tai ylipäätään mihinkään, kelpasi vain ja ainoastaan Äiti. Edes tuttia ei saanut antaa kukaan muu, kuin minä. Suunnaton kunnia, mutta aina rasittavaa, Edes narsisti ei nauttisi tästä. Anteeksi.
Ihan helvetin kaukana oli se loma, josta minä haaveilin. Mutta kaikkein eniten olen pahoillani Ämmin puolesta, joka meidät lomalle vei. Joka tahtoi viettää aikaa lastenlasten kanssa, jotka roikkuivat vain kiinni vanhemmissa ja joka sai myös kiitokseksi ihan helvetinmoisen taudin itsekin. Edes sanat eivät tässä vaiheessa riittä tähän tunteeseen.. Ajoitus taudin suhteen oli järkyttävän huono.
Onneksi kohtalo puuttui peliin kotimatkalla. Koko lentokoneen komein ja ehdottomasti ihanin mies ihastui Ämmiin. Tapaaminen oli kuin elokuvista! Koska homma ei liity minuun tai meihin kummemmin, niin en voi kertoa enempää... paitsi, että menivät treffeille Dog Houseen! Mun ihana ja kaunis Äiti, siinä oli Irkku-mies aivan myyty.
Onneksi Las Palmasia helli ihana ja lämmin ilmasto loman ajan, joten ainakin auringosta ja lempeästä ilmasta sai nauttia ne, jotka eivät poteneet sahaavia kuumetiloja, eli minä ja Piiu. Aurinkoöljyt olivat kovassa käytössä loman viimeisinä päivinä! Kiitos Piiu, kun lähdit mukaan. Pidit meikäläisen järjen kasassa, siinä määrin ettei tarvinnut hajoilla liikoja. Ja niin kuin olen sanonut miljoona kertaa; You're SO hired! Me lasten kanssa otetaan sut tänne koska tahansa, jos vaan ruokapalkka kelpaa =)
Mitä me maan matoset tehtäisiin ilman sun kaltaisia tähtiä?! En tiedä. Huoh, onneksi mun ei tarvitsekaan tietää -LOVE YOU <3 Sun säteet loistavat niin pitkälle ja niin kirkkaasti, että jokainen sun lähelläsi, ja kaukanakin, oleva tuntee ne. Sun kaltaisia ihmisiä on aivan liian harvassa.
Ja nyt kun tässä kehutaan niin pakko mainita mun ihanista ihanin serkkuni, Tony-Oskari. Herranjumala, miten voikin nuoressa miehessä kiteytyä kaikki maailman ihanuudet ja viisaudet yhteen pakettiin!!!! Tony oli täällä meille kyläilemässä ennen meidän etelän reissua ja mä olen aina olen tykännyt tuosta tyypistä, mutta nyt.. En kestä! Ihana, kerrassaan uskomaton ihminen. Jos voi yhteen ihmiseen kertyä kaikki sukujen hyvät geenit, niin tässä nuoressa miehessä on kyllä kaikki! Sekä Baba ja Äijä olivat aivan syystä aivan tohkseissaan tästä nuorukaisesta; hän tosiaan on aivan ainutlaatuinen. Kaikki, jotka Tonyn tuntevat, voivat varmasti yhtyä tähän lauseeseen: Jos useampi ihminen olisi sellainen, kuin hän on, maailma olisi paljon parempi paikka. Olisi jotain, jonka voisi hyvillä mielin jättää seuraaville sukupolville, Tony-Oskari, oon niin rakkaudessa suhun. Älä ikinä ole mitään muuta, kuin mitä olet. Olet täydellinen! Kiitos kaikesta <3
Oliko liikaa.. Noh, tarkoitin joka sanaa.
Viikko Kanarialla herätti mussa kaipuun, joka on synnytetty jo vuosikymmeniä - ehkä jopa elämänkertoja - sitten. Minut on kyllä tarkoitettu elämään tuossa lämpimässä ilmastossa, jossa aurinko hyväilee ihoa päivittäin ja lämpötila laskee juuri tasan sen verran, että ohuella takilla tarkenee olla. Paikassa, jossa voin kasvattaa ympäri vuoden omat tomaattini, sipulini sekä yrttini. Joten, jos nyt joku universumin tyyppi on kuulolla, hoitaisitko minut sekä perheeni sellaiseen paikkaan, jossa nuo edellä mainitut asiat onnistuvat. Kiitos jo etukäteen!
Omat lapsuuteni kesät tulivat mieleeni hyvin vahvasti, kun rasvailin nyt tällä kertaa omia lapsiani, suojellakseni heitä auringolta. Lapsena muistan mummin rasvanneen meitä; käsiin, naamaan, jalkoihin, kroppaan, kaikkiin erilaista rasvaa - ja ei muuten kärähtänyt nahka. No ehkä kerran tai kaksi, mutta sekin vain siksi, että meikäläinen sattui viihtymään altaassa tai meressä pidempään, kuin laki sallii. Sieltä olen oppinut rasvaushommat, eivätkä tyttäret palaneet kertaakaan - kiitos Mummi <3
Lomalla tuli, sairastelusta huolimatta, nautittua hyvästä säästä, ruoasta ja juomasta. Meillä oli myös joka päivälle 15 minuutin kunto-ohjelma, jota ei kyllä sitten sattuneista syistä koskaan tehty. Käytiin sentään muutaman kerran raahamassa ruhoja pitkin kaupunkia, niin tuli sentään edes jotain liikuntaa. Kuntoilut alkakoon nyt, kun kotona ollaan ja viimeisetkin flunssan rippeet voi niistää nenäliinaan.
Yksi loman kohokohta oli viimeisenä iltana, syötyämme viimeisen illallisen kotona. Siinä kun mietimme, mitä tehdään kaikille ylijääneille herkuille ja kaikille muille, mitä jääkapissa oli. Päähäni iski ajatus, viedään kaikki purkeissa ja purnukoissa kodittomille ihmisille, jotka yönsä nukkuivat rannalla lepäävien veneiden alla. Tuumasta toimeen. Veimme ison muovikassillisen ruokaa, kertakäyttölautasia, haarukoita, lusikoita, veitsiä ja talouspaparia pariskunnalle, jonka olemme joka ilta nähneet saapuvan saman veneen luokse.
Siinä oli sanat vähissä, mutta kun ymmärtsivät että ollaan hyvällä asialla ja tarjottiin heille ruokaa, tuli ensin heiltä itku ja sitten myös meiltä. Siinä me sitten, täysin toisilleen tuntemattomat ihmiset, halailimme ja itkimme yhdessä hetken. Äiti antoi heille vielä 15 euroa, joka heille taitaa olla monen päivän tienestit. Suurten kiitosten ja siunausten saattelemina poistuimme sitten kotiin ja voin sanoa, että koskaan en ole tuntenut oloani niin hyväksi. Tuntui hyvältä, kun voi auttaa jotain toista edes hieman ja tulla näin edes hetkeksi lähelle toista aivan uudella tavalla. Jos tilanne oli heille tärkeä, oli se sitä myös meille. Ikimuistoinen.
Ja nyt on se muuten selvä, ei olla tulossa Suomeen ennen helmikuuta. Mutta silloin sitten sitäkin isommin, sillä ollaan siellä koko helmikuu. Eli kuten Dressmann sen jo sanoikin aikoinaan, mainoskampanjassaan; Onnea Suomi!
Helmikuuta odotellassa meikäläinen opettelee Espanjaa tulevaisuuden varalle ja opettelee myös tärkeä säännön tulevia lomia ajatellen; Älä odota lomalta liikoja, hyviä hetkiä tulee tekemättäkin. Ja halpa ja hyvä punaviini pelastaa päivän kuin päivän.
Hasta luego mi amigos!
